VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Peltometsäviljely on keskeinen Sahelin vyöhykkeen ilmastometsityksessä

  • Kuva 1. Arabikumi (Acacia senegal) on Sahelin vyöhykkeen tärkeimpiä monikäyttöpuita
    Kuva 1. Arabikumi (Acacia senegal) on Sahelin vyöhykkeen tärkeimpiä monikäyttöpuita
  • Kuva 2. Meskiitti (Prosopis juliflora) on Sahelin vyöhykkeen kuivimman osan varmin viljelypuu
    Kuva 2. Meskiitti (Prosopis juliflora) on Sahelin vyöhykkeen kuivimman osan varmin viljelypuu
  • Kuva 3. Sahelin ilmastometsitys hakee vahvoiksi hiilen nieluvarastoiksi kasvavia puulajeja, kuten Acacia nilotica
    Kuva 3. Sahelin ilmastometsitys hakee vahvoiksi hiilen nieluvarastoiksi kasvavia puulajeja, kuten Acacia nilotica

Afrikan laajoihin ilmastometsityksiin on ehdotettu kahta pääaluetta: Sahara ja Sahel. Saharaan on kehitteillä uuden tyyppinen kastelumetsätalous, mikä pohjaa aurinkoenergialla pumpattavaan kasteluveteen. Kasteluvesi tulee joko Saharan alapuolisista pohjavesistä tai – suolasta puhdistettuna – valtamerestä.

Sahelin vyöhykkeellä kasteluvettä ei välttämättä tarvita. Siellä sataa vuosittain riittävästi sopiville puille. Sana Sahel on arabiaa ja tarkoittaa rajaa, hiekkaerämaan ja luontaisen savannimetsän välistä rajavyöhykettä. Raja kulkee Saharan etelälaitaa Afrikan poikki.

Suomi kytkeytyi ilmastometsityksen esiasteeseen Sahelin vyöhykkeellä jo 1970-luvun lopulla. Sudan ja Suomi aloittivat metsäalan kehitysyhteistyön. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin 1979. Heidän tavoitteensa oli paitsi tutkailla Sudanin metsätalouden mahdollisuuksia ylipäänsä, käynnistää aavikoitumisen torjuva metsitys Valkoisen Niilin maakunnassa, kolmesataa kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelään.

Istutettavien metsien tuli hoitaa ympäristöä, tuottaa arabikumia (kuva 1) ja kasvaa polttopuuta. Arabikumi on paikallisesta akaasiasta kerättävää pihkaa. Puuvillan ohella se on Sudanin tärkeimpiä vientituotteita. Länsimaiden elintarviketeollisuus käyttää arabikumia makeisiin. Suomessa sitä on ollut muun muassa klassisessa Sisu-pastillissa.

Polttopuu kuului 1970-luvun lopulta lähtien Afrikan metsäohjelmien vakiotavoitteisiin. Sahelin tärkein viljeltävä polttopuulaji on meksikolainen palkopuu, meskiitti (kuva 2). Paitsi polttopuuta meskiitistä voi korjata karjalle rehua: lehdeksiä ja palkoja.

Metsänviljelyn tuli kuitenkin ensisijassa koitua ympäristön hyväksi. Saharan leviäminen Valkoisen Niilin kyliin ja viljelijöiden pelloille piti pysäyttää. Aavikoitumisen sulun arveltiin löytyvän istuttamalla riittävästi puuntaimia suojavyöhykkeiksi ja pieniksi metsiköiksi tuulta ja hiekkaa vastaan.

Sahelin metsänviljelyalueet ovat pensassavannin aiemmin peittämää maata, josta metsä on hävinnyt ihmisen tieltä. Sudanin esimerkkialueella kyliä on viiden kilometrin välein. Vaikka hiekkadyynien ja matalan pensassavannin vuorottelema maa näyttää lohduttomalta asua, kyläläiset saavat maasta elantonsa viljelemällä lyhyisiin sateisiin tyytyviä viljoja, sesamia ja hirssiä.

Vilja kasvaa loivilla hiekkadyyneillä. Dyynien välinen maa on viljavampaa, mutta vaikeammin kuokittavaa savea. Savisissa notkelmissa kasvoi alunperin tuulelta suojaavia akaasioita. Hiekkadyynit makaavat saman saven päällä, ja koska dyynit ovat verraten matalia, syväjuuriset kuivan maan viljat ulottavat juurensa hiekan läpi pohjamaan saveen.

Sudanissa pätee afrikkalainen 0,4 hehtaarin sääntö, sen verran peltoa tarvitaan henkeä kohti. Sillä alalla viljelijä kasvattaa vuodessa riittävän sadon yhden perheenjäsenen ravinnoksi. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä raivaa lisää peltoa 0,4 hehtaaria nälän torjumiseksi. Uudisraivio tehdään perinteisesti metsään.

Pellonraivaus on Sahelin metsien häviämisen pääsyy. Kun tuulelta suojaavat metsät vähenevät kylien välillä, aavikon leviämistä jo raivatuille peltotilkuille on vaikea estää. Sahelin metsänistutuksen tuli siksi sopeutua paitsi luonnonvoimiin, myös väestönkasvun aiheuttamaan paineeseen raivata lisäpeltoa, ja raivata sitä metsältä.

Viljelymenetelmä perustuu omaan perinteeseen

Ratkaisua Sahelin pellon- ja metsänviljelyn yhteiseloon ei löytynyt länsimaisesta maankäytöstä, jossa peltoalueet ovat yhtäällä ja metsäalueet toisaalla. Avuksi tarvittiin perinteisen afrikkalaisen viljelyn kokemuksia.

Jo ennen eurooppalaisten tuloa afrikkalaisella viljelijällä oli tapana kasvattaa puuvartisia kasveja ja yksivuotisia viljakasveja samalla maalla. Esimerkiksi Etiopiassa teff-hirssi on kylvetty kautta aikojen paikallisen akaasian sekaan. Akaasiapuista, joita kasvaa 50-100 kappaletta hehtaarilla, viljelijä saa polttopuuta ja karjanrehua. Kun viljelyä ei koneellisteta, pellolla kasvavista puista ei ole haittaa.

Afrikan viljelijän jo muinoin keksimästä viljelymenetelmästä kehitettiin 1900-luvun jälkipuoliskolla kasvinviljelytieteen ja metsänhoitotieteen rajamaille uusi oppiaine, peltometsäviljely (engl. agroforestry). Afrikassa peltometsäviljelyä on harjoitettu käytännön mittakaavassa pisimpään Keniassa. Sudanissa mukaan tuli heti aavikoitumisen torjuminen.

Sudanilainen peltometsäviljely on kylämetsätaloutta tyypillisimmillään. Viljelijät kyllä hyväksyvät menetelmän ja rupeavat kasvattamaa puita maillaan, kun huomaavat peltokasvien sadon nousevan.

Takapihan nopeasti kasvava taimi on paras kerhoneuvoja

Suomen rahoittamassa Sudanin hankkeessa kylämetsitys alkoi monikäyttöpuiden ja peltometsäviljelyn tietoiskulla. Pamfletein, kuvin, ja parhaimmillaan maastoautolla liikuteltavin videolaittein varustettu maa- ja metsätalousneuvoja kiersi viljelykauden alla kylissä. Tietoiskunsa päätteeksi hän jakoi kyläläisille ilmaisia taimia viljeltäviksi talojen puutarhoissa ja takapihoilla.

Takapihan puista pitivät huolen yleensä naiset. Talousjätteiden ja tiskivesien voimalla he saivat puut ripeästi kasvuun. Takapihalla nopeasti kasvava puu on paras kerhoneuvoja; kun naapuri oivaltaa näkemällä monikäyttöpuiden edut, hänkin haluaa taimia.

Seuraavana vuonna neuvoja avusti kyläläisiä perustamaan oma kylämetsikkö. Kun sen taimikko on vakiintunut, kasvanut parin metrin mittaan, käynnistyy peltometsäviljely. Pensastavat puut harvennetaan yhteen runkoon. Rivivälit kuokitaan ja niihin istutetaan sesamia, hirssiä, papuja tai vesimelonia.

Peltometsäviljelyn etu avomaan viljelyyn verrattuna on viljan satotuloksen nousu. Se on sitä merkittävämpi mitä tuulisempi kylän seutu on, mitä pahemmin hiekka pöllyää viljelymaille. Sahelin viljelijät ovat parhaimmissa tapauksissa kertoneet saaneensa puurivien välissä kolminkertaisia sesam-satoja verrattuna kylän toisella puolella kasvaneisiin avomaan satoihin.

Mutta peltometsäviljelyn suurin merkitys Sahelille on siinä, että sopivien puiden avulla uutta peltoalaa voidaan ottaa käyttöön metsänrajalta hiekalle päin. Uutta peltomaata joka tapauksessa tarvitaan kasvavalle väestölle. Pellon valtaaminen hiekkadyyneiltä on ainut mahdollisuus suojella vielä luontaisesti kasvavia savannimetsiä.

Peltometsäviljelystä odotettiin 1900-luvun lopulla sitä vihreää vallankumousta, joka jäi ihmeriisinä tulematta Afrikkaan. Sudanissa peltometsäviljely meni kyliin. Menetelmä oli sellaisen vihreän aallon alku, jonka Sahelin kasvava väestö tarvitsi selviytyäkseen jokapäiväisessä elämässään aavikoitumisen kanssa.

2000-luvun puolella Sahelin peltometsäviljelyyn on tullut uusi ulottuvuus, ilmastoulottuvuus. Sahelissa riittää peltometsäviljelylle pinta-alaa, yhteensä 310 miljoonaa hehtaaria. Se vastaa kymmenkertaisesti Suomen maa-alaa.

Saharasta poiketen Sahelin alueella on jo asukkaat, pienviljelijät. Heidän kannaltaan luontaisin metsitys on myös ruokaa tuottava peltometsäviljely. Ilmastometsityksessä mukaan tulee hiilipörssi (englanniksi, mukaillen: Carbon Offset Forestry). Se rahoittaa peltometsäviljelyyn sopivat puulajit, sellaiset jotka kasvavat mahdollisimman runsaiksi hiilen nieluvarastoiksi (kuva 3).

Suomi ja koko Euroopan unioni voisivat olla tämän hiilipörssin kehittämisessä mukana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset