VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Hiilipörssin nyrkkisääntöjä

Puustoaan hyvien hoito-ohjeiden mukaan kasvattava metsätilallinen odottaa jo herkeämättä hiilipörssin avautumista. Hän tietää metsänsä olevan hiilen nieluvarasto. Sinne päätyy hiilen vuotuinen nieluvirta, minkä suuruus pörssin meklaria kiinnostaa.

Mutta miten metsätilallinen mittaa näkymättömän alkuainehiilensä määrän, kun vain puuston kuutioista on tähän asti puhuttu?

Maapallon puiden keskimääräisenä nyrkkisääntönä voi käyttää: kiintokuutiossa puuta on kuivaa biomassaa 0,5 tonnia, ja siitä puolet on hiiltä. Näin tonniin runkopuun alkuainehiiltä tarvitaan neljä kiintokuutiometriä.

Kyseessä on karkea nyrkkisääntö, sillä eri puulajien kuivatuoretiheys vaihtelee. Männyllä se on keskimäärin 405 ja koivulla 490 kiloa kuutiometriä kohden. Maailmalla esimerkiksi eukalyptukset taas ovat selvästi yli 500 kilon kuutiolta.

Hiilen nieluvirtaa menee metsissä paitsi runkoihin, myös oksiin ja juuriin. Luonnonvarakeskus on mitannut tälle kolmikolle metsiemme keskimääräisen biomassan määrän kahdesti, jaksoilla 2009-2013 ja 2014-2016. Käyttämällä biomassan mittausten keskiarvoa ja sääntöä alkuainehiiltä on puolet kuiva-aineesta, yhtä runkojen kuutiometriä kohti metsissämme on 0,353 tonnia hiiltä. Tai toisinpäin: yhden alkuainehiilen tonnin lisäykseen tarvitaan 2,83 kuutiota runkopuun kasvua.

Karkeistaen nyrkkisääntönä on: kun kasvatat kolme kuutiota puuta, nielet tonnin hiiltä. Taas on hyvä muistaa, että kyseessä on hutera keskiarvo. Vaihtelua on niin eri puulajiemme välillä, eri-ikäisten metsiköiden välillä kuin eri kasvupaikkojen välillä.

Nyrkkisäännöllä voi silti heti tehdä hiilipörssin ajatusleikin. Otetaan hiilitonnin hinta EU:n päästöpörssistä. Se oli tammikuun alkupuolella 83,3 Euroa alkuainehiilen tonnilta (mikä vastaa 22,7 Euroa hiilidioksidin tonnilta). Kasvata kolme kuutiota puuta, eli anna metsän niellä tonni hiiltä. Hiilipörssin meklari voisi (teoriassa) maksaa siitä 83,3 euroa - eli 29,4 euroa runkopuun kuutiolta.

Hinta on mukiinmenevä. Metsäteollisuuden maksama harvennusmetsien keskimääräinen kantohinta oli kuitupuukoon männylle vain 17,2 euroa kuutiolta, vuoden 2018 lopussa.

Hiilipörssin vertailuhinta on tietysti teoriaa ja se on yläkantissa. Kaikki taloudelliset toimet tarvitsevat hallintonsa, ja se maksaa. Pörssille on tunnusomaista, että joku tahkoaa voittoa. Sekin pudottanee lopullista hintaa.

Mutta hiilipörssin syntymisellä metsätalouteen on vaikutuksensa puumarkkinoihin. Kun eri vaihtoehdoille tulee kysyntää, vaihtoehdot kilpailevat hinnoillaan. Kuitupuun hintaan tulee nousun paine. Ajatusleikki panee ajattelemaan, josko metsätilallinen saa lopultakin parempaa tuloa hyvin hoitamastaan metsästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Selkeä viesti, että puupellot ovat kannatettavaa toimintaa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Siis tarkoittaako tämä että jos metsän kasvu 4 kiintokuutiota per ha niin kovalla hiilellä laskettuna sen hiilipörssissä oleva hinta on 111 € ja 100 ha on 11106 € vuodessa. Eikös tämä kuulu metsän omistajalle perustuslain omaisuuden suojan perusteella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset