VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Susikannan elpyminen oli luonnonsuojelun yllätysvoitto

Korvatunturin eteläpuolella sijaitseva Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasema on toiminut jo yli 50 vuoden ajan. Aseman perusti 1967 nuori yliopistotutkija, myöhemmin Oulun yliopiston professorina toiminut Erkki ”Susi” Pulliainen. Lempinimensä mukaisesti Pulliainen on suurpetotutkija, intohimoisin ja tuotteliain riista-alan tiedemies Suomessa, minkä ala tuntee.

Pulliainen tutki Värriön kairassa, itärajan rajan pinnassa, mikä merkitys Neuvostoliiton puolen suurpedoilla oli Suomen riistakannoille. Meillä oli silloin vahva usko siihen, että etenkin susia on rajantakaisissa erämaissa lähes loputtoman paljon. Kiihkein kantamme oli, että kaikki rajan ylittäneet, Suomen puolelle harhautuneet sudet on paras heti lopettaa. Jokaisesta tapetusta sudesta maksettiin 500 markan tapporaha. 

Pulliaisen susitutkimusta avustivat rajavartijat. He kirjasivat kaikki rajakaistan säännöllisillä partiomatkoilla näkemänsä suurpetojen jäljet. Muistiinpanot koottiin Värriöön. Pulliainen tutki aineistoa ja mallitti susikantojen kehitystä molemmin puolin rajaa.

Johtopäätös oli itä- ja koilliskairan asukkaille karu. Neuvostoliiton puolen susikanta ei ole suinkaan loputon, vaan vähenevä. Siksi sudenpyyntiä tulisi Suomen puolella rajoittaa. Muuten oma susikantamme on vaarassa hävitä. Värriön tutkimusasema sai Lapissa lempinimensä ”Pulliaisen petosiittola”.

Kun Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa, todellinen susitilanne alkoi valjeta. Liikkuminen Kantalahden – Kuolan kairoissa, rajavyöhykettä lukuun ottamatta, vapautui niin tavallisille venäläisille kuin heidän vieraikseen tulleille suomalaisille. Yllätyksekseen suomalaiset luontomatkailijat tai –tutkijat eivät itäpuolen kairassa susiin tai niiden jälkiin juuri törmäilleet.

Kun moottorikelkkailu oli vapautunut Venäjällä, se toi auttamattomana kylkiäisenään susien salametsästyksen. Onneksi Venäjän puoleinen Lapin luonnonpuisto jäi moottorikelkalle kielletyksi alueeksi. Itänaapurin puisto on kooltaan 22 kertaa Värriön luonnonpuistoa suurempi, riittävän suuri suojelemaan Kuolan susikantaa.

Lapin luonnonpuisto ei kuitenkaan ulotu Suomen rajalle asti. Itärajamme takana on vapaa välivyöhyke. Sudet eivät enää Venäjän kaudella ole uskaltaneet ylittää välivyöhykettä ja siirtyä Suomeen samassa määrin, kuin ne tekivät moottorikelkattomalla Neuvostoliiton kaudella. Tämä näkyy Värriön aseman yli 50 vuotta kestäneissä suurpetojen havaintosarjoissa.

Yllättävän analyysin molemman puolisiin susikantoihin saimme venäläisiltä tiedemiehiltä 2007, kun vierailimme Värriön kenttämestari Teuvo Hietajärven kanssa rajan takaisessa Lapin luonnonpuistossa. Venäläiset susitutkijat kiittelivät erämaista Suomea siitä, että olimme onnistuneet suojelemaan suden Värriössä ja muissa Itä- ja Pohjois-Lapin luonnonpuistoissa. Koko Kantalahti – Kuolan alue ja siihen kuuluva Lapin luonnonpuisto olivat kuulemma saaneet läntiseltä naapuriltaan säännöllistä suden vahvistusta. Susikanta on onnistuttu Venäjän Lapin luonnonpuistossa suojelemaan, kiitos Värriön ja muiden Suomen Lapin luonnonpuistojen, oli kiitospuheen viesti.

Tänään Suomen elinvoimainen, tosin vielä laikuittain paikallinen susikanta on levinnyt koilliskairasta lounaaseen aina Hangon ja Tammisaaren lähivyöhykkeitä myöten. Sutemme ovat tykästyneet muun muassa Varsinais-Suomen runsaisiin hirven ja valkohäntäpeuran kantoihin.

Suden onnistunut suojelu Suomen luonnon eläimistössä on yllätysvoitto, mitä emme olisi 50 vuotta sitten pystyneet kuvittelemaan. Suden pelastaminen on tieteelle samaa luokkaa kuin merikotkan pelastaminen. Puhtia suden suojelu on saanut Värriön tutkimusasemalta yli puolen vuosisadan ajan. Suurin kiitos Suomen suden suojelusta kuuluu aseman perustajalle, Erkki ”Susi” Pulliaiselle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset