Pinta-alaverossa olisi mallia kehitysmaille
Suomessa ehdotetaan metsätaloudelle tuon tuosta pinta-alaveroa, milloin metsätilamaksuna, milloin nimellä kiinteistövero.
Yksi ehdottelun perustelu on, että hehtaarivero alkaisi purkaa puun ylituotantoa. Metsämmehän kasvavat 2010-luvulla noin 110 miljoonaa kiintokuutiota, mutta niistä poistuu arviolta vain 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Eräänlainen hehtaarivero meillä itse asiassa on vielä muuta vuosi sitten ollut. Se löytyi 2010-luvun alkupuolella kahdesta kohtaa tilojen pinta-alahaitaria.
Haitarin alapäässä olivat perhemetsät eli metsälöt. Keskimääräinen metsälön koko oli vajaat 30 hehtaaria. Metsälö maksoi verottajalle hehtaareistaan, nimellä metsänhoitomaksu. Maksavia hehtaareja olivat talousmetsät, eivät suojelualueet.
Maksun suuruus vaihteli metsän tuottokyvyn mukaan. Etelä-Suomessa se oli viitisen euroa, Pohjois-Suomessa noin kaksi euroa hehtaarilta. Vuoden 2015 alusta tämä pinta-alavero poistui metsälöiltämme. Nykyään metsänhoitoyhdistyksen maksu on vapaaehtoinen ja sen laskuttaa yhdistys itse, ei enää verotoimisto.
Haitarin keskivaiheella olivat koti- ja ulkomaisten yhtiöiden tuhansien hehtaarien sijoitusmetsät. Ne eivät joutuneet maksamaan pinta-alaveroa perhemetsien tavoin, ne olivat poikkeusluvalla vapautettuja metsänhoitomaksusta.
Haitarin yläpäässä oli Suomen suurin metsätila eli metsähallitus. Sillä on talousmetsää 4,2 miljoonaa hehtaaria. Vuodelta 2015 se tuloutti valtionvarainministeriölle 106 miljoonaa euroa, eli 25 euroa hehtaarilta vuodessa.
Metsähallituksen yksikkömaksu oli lähes kymmenkertainen metsälöiden hehtaariin verrattuna. Näin laskien metsien pinta-alaveromme oli hämmästyttävän progressiivinen.
Progressiivisesta metsien pinta-alaverosta ei Suomessa juuri puhuta. Puhumme kiihtyvästä verosta vain tavallisen työntekijän vuotuisen ansiotyön kohdalla.
Etevälle pinta-alaverolle olisi kysyntää kehitysmaissa. Siellä ulkomaiset yhtiöt ovat 2000-luvulla vallanneet paikallisilta asujilta miljoonia hehtaareja entisiä kaskiviljelyn maita ja metsälaitumia. Plantaasitalous on johtanut väistymään joutuneiden pienviljelijöiden ihmisoikeuksien polkemiseen. Se on osaltaan syy ja selitys maattomaksi jääneiden nuorten viljelijöiden maastamuuttoon ja kansainvaellukseen.
Yhtiöt maksavat plantaasimaistaan häviävän pientä hehtaariveroa. Etiopiassa sijoittaja maksaa noin euron vuodessa. Tansaniassa ulkomainen metsäyhtiö maksaa hehtaaristaan puoli euroa. Puu kasvaa silti 3-4 kertaa nopeammin kuin Suomessa.
Maanvaltaus (land grabbing) on kuuma asia myös Suomen antamassa kehitysavussa. Miten varmistamme, että hankkeemme eivät johda Afrikan köyhimpien viljelijöiden maiden siirtymiseen ulkomaisille plantaasien sijoittajille? Perhetalouden tulisi mennä kehitysavussa aina plantaasitalouden edelle.
Brittiläinen ajattelija John Locke oivalsi jo 1600-luvulla, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.
Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Samantapaiseen perheyrittäjyyteen uskottiin Afrikassa vielä 1900-luvulla, mutta nyt usko hiipuu. Maansa menettäneet paikalliset viljelijät ja paimentolaiset seuraavat voimattomina, kuinka poliitikot hapuilevat maanvaltauksen, plantaasitalouden, maaomistuksen ja verotuksen kanssa.
Metsien pinta-alaveroa ei ole Suomessa riemulla tervehditty. Meillä on paljon maata ja vähän ihmisiä. Metsä on yhä enemmän etäsijoitus, ei perheyrityksen vuotuisen työn antaja. Etäsijoitukselle ei haluta verotusta.
Toisin on Afrikassa. Siellä on yhä enemmän ihmisiä ja yhä vähemmän viljelykelpoista maata. Progressiivinen pinta-alavero pitäisi maan enemmän köyhien maiden perhetiloilla. Se tarjoaisi niille työtä, tuloa ja hyvinvointia. Se kannustaisi viljelijäperheen seuraavaa sukupolvea pysymään kotiseudullaan.
Kiinalaiset ovat jo merkittävä viljelijätaho Afrikassa toimien 100 kertaa paremmin, kuin länsimainen kehitysapu, joka yleensä päätyy vain harvojen taskuihin.
Suomalaisesta kehitysavusta voidaan ääliömäisinä mainita mm. kaivojen rakentaminen ja puuhuussien vienti Suomesta Kongoon.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tästä niin kauaa ole, kun metsänhoitomaksun lisäksi maksettiin metsistä pinta-alan ja kasvun mukaista vuotuista veroa. Monet hakkasivat kaikki tukkileimikkonsa myyntivoittoveron siirtymäajan (oliko se10a) puitteissa, koska olivat jo vuosikymmeniä maksaneet vuotuista metsän kasvuun perustuvaa veroa. Toivotaan, että soutaminen ja huopaaminen tässäkin asiassa loppuu.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyään yksityisistä eiammattimaisista metsänomistajista valtaosa on kaupunkilaisia jotka eivät itse tee ja välttämättä ymmärrä metsää.
Jos omistat tuon esimerkin mukaisen 30ha metsälön keskisessä Suomessa tai pohjoisessa niin kiertoaika on 60-120 vuotta eli tuloja 30ha alueelta ei välttämättä jokaiselle vuosikymmenelle edes tule, ei edes 20 vuoden jaksolle. Uskoisin että kiinteistövero keskittäisi kansallisomaisuutemme yhä harvemmille omistajille. Ei monella riitä ymmärrystä esim 20 vuoden tiliväleille vaan perintömetsät myydään koska veroja, tieosuusmaksuja, risusavotointeja ja muita menoja olisi joka vuosi mutta tuloja ei joka vuosikymmenelle..
Tietenkin metsien keskittyminen ammattimaisemmille omistajille olisi kansallisomaisuutemme hoidon kannalta varmasti tehokkaampaa varsinkin nyt kun ilmaston muuttuessa metsien hakkuita, uudistusnopeutta ja hoitoa myrskytuhojen, tautien yms sekä tietenkin hiilinielujen kasvattamisen takia joudutaan varmasti kasvattamaan.
Ilmoita asiaton viesti