VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Hakkeen pitkä tie energialähteeksi

Suomessa tuotettiin vuonna 2017 metsähaketta 7,1 miljoonaa kiintokuutiometriä. Se on noin kymmenesosa kaikesta metsän korjuustamme. Hakkeesta on pitkään toivottu metsänkasvattajalle tasavertaista myytävää muun puun ohessa.

Koivua oli 1950-luvulla liikaa

Keksintönä metsähake on yli puolen vuosisadan ikäinen. Varhaisimmat haketukset liittyvät 1950-luvun koivuongelmaan. Koivupropsilla oli silloin menekkiä vain haloiksi ja klapeiksi. Kun niiden kysyntä hiipui kivihiilen (koksin) ja polttoöljyn vallatessa lämmitystä, koivu julistettiin rikkapuuksi. Sitä oli maassamme liikaa, ja sitä alettiin lyödä maahan kokonaisina runkoina männynviljelyn tieltä.

Koivuviha johti puun tuhlaukseen. Tutkijat hakivat siihen vaihtoehtoa hakemenetelmästä. He ehdottivat koivua haketettaksi ja käytettäväksi polttoaineena maaseudun lämpökeskuksissa. Itävallasta tuotiin 1956 kokeiltavaksi Pöttinger-niminen hakkuri, lajinsa ensimmäinen Suomessa. Tutkimusta ohjasi hallituksen asettama Pienpuualan toimikunta.

Hakemenetelmässä oli kyse soveltavassa tutkimuksessa noin kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta innovaatiosta, joka sysää aiemmin tutun, mutta loppuun asti tutkitun menetelmän syrjään, ja korvaa sen uudella.

Koneellisemmin korjattava metsähake korvasi polttopuun korjuun käsityövälinein. 
Metsähakemenetelmä muutti yksinpuin kerättävän, pienikokoisen koivun jo korjuuketjun alkupäässä massatuotteeksi, hakepaloiksi, joiden koneellinen siirtely ruuvi- ja kolakuljettimilla, kuljetus traktoreilla ja autoilla sekä poltto hakkeelle kehitetyissä uuneissa on helppoa.

Koivun haketus lähti rivakkaan vauhtiin. Käytännön urakoitsijat oivalsivat menetelmän edut, ja tarttuivat toimeen. Metsähakkeen vuosituotanto nousi 100 000 kiintokuutiometriin 1960-luvun alussa.
 
Sitten koivupeliin tuli mukaan toinen keksintö. Metsäteollisuus onnistui kehittämään koivusellun keiton. Keksinnöllä oli metsätaloudelle laajat seuraukset. Rikkapuu koivusta tuli yhtäkkiä rahapuu, kun sen sai myytyä paperiteollisuudelle. Koivupropsille tuli yhtäkkiä menekkiä normaalina pyöreänä puuna. Samalla metsähake lähes katosi. Sitä vauhditti polttoöljyn jatkuva halpeneminen. Hakkurit romutettiin 1960-luvun loppuun mennessä.

Öljykriiseistä vauhtia

Sana energiapuu ilmestyi arkikieleen 1970-luvun lopulla. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari esitti eduskunnalle, että puun energiakäyttöä tulisi harkita uudelta pohjalta.

Puun osuus koko energiastamme oli 24 prosenttia vielä vuonna 1970. Puun energiakäyttö putosi vuosi vuodelta, kun halpa polttoöljy tuli pientaloihin ja maatiloille. Teollisuus poltti raskasöljyä ja kivihiiltä. Alimmillaan puuvoima kävi (1991) neljässätoista prosentissa.

1970-luvun lopulla puuenergialle oli myös rahassa mitattava tilaus. Vaihtoehto öljyn hinta oli kolminkertaistunut ensin 1973 ja sitten uudelleen 1978-1979. Metsäteollisuus huomasi rahaedun ensimmäisenä. Sahat sekä sellu- ja paperitehtaat alkoivat uusia kattiloitaan öljyltä puulle: hukkapaloille, kuorelle ja bioliemille.

Huikari totesi puun energiakäytön perusteluissaan Lähi-idän öljysotien luoneen maailmantalouteen ja kansainvälisille energiamarkkinoille niin huolestuttavan epävarmuuden, että riippuvuutemme tuontiöljystä tulisi vähentyä. Energian kotimaisuusasteen nostaminen tuli ottaa kansalliseksi tavoitteeksi. Puun energiakäyttöä puolsivat myös syrjäseutujen työllisyys sekä 1950-luvulta lähtien ojitettujen suometsiemme hoito.

Eduskunta hyväksyi perustelut. Se myönsi 1978 lisäbudjetissaan Metsäntutkimuslaitokselle varat Huikarin johtamaan laajaan energiapuun tutkimukseen (PERA-projekti). Kannukseen perustettiin energiametsäkoeasema.

Käytännön konekehittelijät ja kokeilevat hakeyrittäjät liittyivät metsäenergian tutkijoihin pian. Metsähakkeen tuotanto lähti kasvuun ja nousi noin 700 000 kiintokuutiometriin 1980-luvun alussa.

Lupaavasti alkanut metsähakkeen käyttö hiipui kuitenkin taas 1980-luvun puolivälissä. Polttoöljyn hinta romahti lähes öljysotia edeltäneelle tasolle. Pientalojen lämmitysenergiaksi alkoi tulvia halpaa sähköä, kun kolmas ja neljäs ydinvoimala kytkettiin valtakunnan verkkoon. Energiapuun tutkimus mainittiin malliesimerkkinä tutkimuksesta, josta varat tulisi irrottaa, koska aika on ajanut siitä ohi.

Fermin aivoriihi

Metsähakkeen kolmannen nousun alku on elokuussa 1990. Kannuksen energiametsäkoeaseman johtaja Ari Ferm kutsui metsäenergian tutkijat Helsingin Metsätalon aivoriiheen pohtimaan, mihin hakkeen lupaavasti alkanut energiakäyttö urvahti 1980-luvulla, ja mitä tutkimus voisi asialle tehdä.

Fermin aivoriihestä poiki metsähakkeen uusi tutkimus ja alkoi puuenergian uusi nousu. Suomen Bioenergiayhdistyksen synty (1991) sai aivoriihestä myös kimmokkeensa.

Vaikka tutkimus ja kehitystyö olivat rivakkaa, vierähti kuitenkin 10 vuotta ennen kuin metsähakkeen uusi nousu näkyi energiatilastossa. Metsähake junnasi paikallaan, noin puolessa miljoonassa kiintokuutiossa, koko 1990-luvun.

Tuotanto lisääntyi selvästi vasta vuosituhannen taitteessa. Miljoonan kiintokuution raja ylittyi 2001. Metsähakkeen energiakäyttö pääsi Suomessa miehen ikään. Puolen vuosisadan kehitystyö vakiinnutti menetelmän.

Öljyn tynnyrihinta tuskin heiluttanee metsähaketta enää 2000-luvulla. Euroopan unionin maat ovat useissa kokouksissaan sitoutuneet vähentämään pysyvästi haitallisen, fossiiliperäisen hiilidioksidin päästöjä.

Sitoumukset saivat pontta lokakuussa 2018 julkaistusta kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) raportista. Paneeli antoi bioenergialle, etenkin suomalaiselle hakkeelle pitkän ilmastopestin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

En nyt toista, mitä mieltä olen Stadin risusavotasta, mutta Savossa katselen menestyksellistäkin energiahakkeen hyötykäyttöä.
Historiakatsauksesi lisäksi voisit laittaa hakkeen käyttökohteita. On suht älytöntä, että haketta kuskataan pitkiä matkoja. Mikä siis olisi tehokäyttöä, järkiperäistä?
Kantokasat on surullinen esimerkki maankäsittelystä tehometsätaloudessa. Se maksimoi maa-aineksen kulkeutumista veden mukana ja happamoitumista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset