VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Puun riittävyys tarvitsee 2020-luvun metsäviljelmiä

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita maakunnasta toiseen, puun riittävyys on alkanut huolettaa. Nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne ja kokeili puubiomassan lisätuotantoa nykyisen Luonnonvarakeskuksen mailla Uudenmaan Ruotsinkylässä ja Lapinjärvellä. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

1960-luvulla metsätehtaiden muutosta kemiallisen sellun keitosta puun mekaaniseen kuumahiertämiseen ja edelleen paperiin, perusteltiin raaka-aineen pulalla. Kun pyöreää puuta kului 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaanisen massan tonniin kului vain 2,6 kuutiota. Tehdään siis vähästä puusta enemmän paperia hiertämällä, sanottiin.

Ennen muutosta energiaa kuluttaviin, yksioikoisiin kuumahierretehtaisiin metsäteollisuudessamme oli jo biotalouden esiaste. Tehtailla oli monilajinen tuotepaletti. Esimerkiksi sulfiittisellun ohessa saatiin etanolia. Se tunnettiin kansan keskuudessa tikkuviinana ja Alkon tiskillä Karhu-viinana. Nyt tuotetta sanottaisiin bioetanoliksi.

Puuvajeen pelko kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Viljelykokeita perustettiin eri puolille maatamme, niistä pohjoisin Perä-Pohjolan koeasemalle, Rovaniemen Apukkaan vuonna 1973.

Lisämaata oli tulossa turvetuotannolta. Limingan Hirvineva oli ensimmäisiä vapautuvia suopohjia. Sinnekin suunniteltiin ensimmäistä lyhyen kierron metsäviljelmien koetta jo 1977.

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun öljykriisien myötä. Huoli puun riittävyydestä selluksi poistui, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin energiametsiksi. Metsäviljelmien jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin 1978 energiametsätoimikunta, jonka johtoon tuli Luonnonvarakeskuksen (entisen Metsäntutkimuslaitoksen) professori Olavi Huikari. Toimikunnan merkittävin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu Energiametsäkoeasema.

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäviljelmiä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää tavoitetta. Viimeisen suopohjalla lyhyen kierron puulajeja (rauduskoivu, hieskoivu, harmaaleppä ja Salix-pajut) perusteellisesti vertailevan kokeen viljeli Haapaveden Piipsannevalle Kannuksen koeaseman tohtori Jyrki Hytönen vuonna 1986.

Nykyinen puuvarojen riittää – eipäs riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos eli Metla sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisten koeasemien lakkautus alkoi. Esimerkiksi Kannuksen Energiametsäkoeasema suljettiin 38 -vuotisen historiansa päätteeksi 2017.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajat voivat tuottaa lisää puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2020-luvun metsäviljelmiä. Vaikka puuta kasvaa mittausten mukaan nyt maassamme enemmän kuin ainakaan sataan vuoteen, sitä on viljeltävä lisää. Yhä suurempi osa entisistä metsän kasvatustiloista on muuttunut metsän omistustiloiksi. Niille säännöllinen puun myynti ei ole enää välttämätön. Lisäpuuta tarvitaan myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luontaisesti syntyneiden metsien hakkuita.

Nopeasti kasvavalla metsäviljelmien lisäpuulla voisimme karistaa riittävyyden ongelman, mikä uusia biotuotetehtaita huolettaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Niin, mutta
kokeissahan saatiin haapapuu kasvamaan 80% enemmän kuin normaali puu, kun peukaloitiin jälsigeeniä

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Sitä mukaa, kun puunkierto nopeutuu, kasvavat vaikutukset vesistöihin. Humuksen ja hulevesien määrää ei osata mitata, eikä haluta. Vesistökuormitus on vaiettu aihe. Turvetuotannon jäljiltä jo saastuneiden vesistöjen lisäkuormitus koneurakointia jatkamalla entisillä turvesoilla ei lupaa vesistöille hyvää. Sadannan ja puunkierron kasvu on ilmeisen huono yhdistelmä.

Metsäntutkimuksen sulauttaminen luonnonvarakeskukseen ja nyt senkin alasajo, on pitkässä juoksussa sen idean ajamista, jossa tiede on sivuseikka ja talous se pääasia. Metsät nähdään voittopuolisesti puupeltoina.
Siksi metsätalouden tehostuminen edellyttäisi eritoten tutkimusta vesistövaikutuksiin. Valtio/Vapo-historia ei lupaa kuitenkaan hyvää, eikä vesistöjen kunto.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Veli, tiedätkö sinä, missä on nähtävänä Äänekosken biotuotetehtaan YVA-arvioinnit? Niissähän olisi pitänyt olla vaikutukset arvioituina vesiin ja metsiin.

Ja missä Äänekoskelle biotuotetehtaan kylkeen rakennettavan puupohjaiseen tekstiilinvalmistustehtaan YVA-arvioinnit?

Käyttäjän VeliPohjonen kuva
Veli Pohjonen

Kirsi, enpä tiedä enempää kuin tältä sivulta löytyvät:
http://www.ymparisto.fi/aanekoskenbiotuotetehdasYVA

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Kiitos tiedoista. Täytyypä tutkia. Ensi silmäyksellä en löytänyt sitä puupohjaisen tekstiilitehtaan liiteosan YVA:a.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No miten te meinaatte elää, jos metsänhakkuut lopetettaisiin, helppo puhua ilmastojutuista nyt kun on vielä ruokaakin, pakko on keksiä töitä ihmisille ja ruokaa, muuten tulee sekasorto

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset