VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Biotalous pyrkii poroluvun nostoon

Valkoiset rehun pyöröpaalit ovat 2010-luvun porotalouden arkipäivää. Paaleja näkee kaikkialla poronhoidon alueella. Vuosittain poromme syövät viljeltyä tai tehtaassa valmistettua talvirehua yli 40 miljoonaa kiloa, kuivaksi heinäksi laskettuna. Tällä rehumäärällä Suomen 200 000 talvista eloporoamme eläisivät yli kolme kuukautta.

Pyöröpaaleja tarvitaan, koska metsiemme jäkälä ja luppo eivät poroille riitä. Ilman talven lisärehua eloporojen määrää jouduttaisiin pudottamaan kolmanneksella. Ilman lisärehua poroluvun nostoa ei voi edes ajatella.

Pyöröpaaleihin puristetaan tänään vain heinää, lehmien säilörehun tapaan. Tässä on ongelma poronhoidon taloudelle.

Nautaeläinten kanssa yhtenevämmäksi muuttuva heinäruokinta muuttaa porojen ruoansulatusta samaan suuntaan. Ennen pitkää se näkyy lihan koostumuksessa. Kuluttaja voi huomata muutoksen lihan maussa. Hän ei ehkä olekaan enää halukas maksamaan luomuna tai riistanomaisena pitämästään poronlihasta korkeampaa hintaa nautaan verrattuna. Tähän lihan laatuarvon hinnoitteluunhan poronhoidon talous paljolti perustuu.

Porot tarvitsevat jatkossa monipuolisempaa talviruokaa. Poronlihan laatua ja sen mainetta kannattaa vaalia.
 
Porotutkimus tietää, että laadukkain liha saadaan syksyllä teurastetuista vasoista, kun laatua mittaa rasvahappojen koostumuksella. Vasat ovat laiduntaneet kesällä monipuolisesti. Paitsi heinää (kuten metsälauhaa) ne ovat syöneet matalia varpuja (mustikkaa ja juolukkaa) ja vesovien puiden (koivun ja pajujen) lehtiä ja latvuksia. Pyöröpaaleihin teurasvasat eivät ole ennättäneet koskea.

Kun poro laiduntaa kesällä lehtipuiden vesakossa, kyse on samasta perusruoasta kuin kerpuissa. Kesällä kuivatut ja talveksi varastoidut koivu- ja pajukerput ovat paksun lumen aikaan haluttua rehua. Niin kesän lehdeksissä kuin talven kerpuissa rehun ravitsevuus (kuten valkuaispitoisuus) ja karkeus ovat porolle sopivassa suhteessa.

Hieskoivun kerput ovat porolle tasaisen maittavia. Pajun kerpuissa on sen sijaan eroja. Pajulajeja kasvaa poronhoitoalueella parikymmentä. Poro tuntee ne vainullaan tarkoin. Kesäravintonaan se vierastaa esimerkiksi puronvarsien halavaa, mutta hamuaa vieressä kasvavaa kiiltopajua.

Pajussa on myös lääkkeenomaisia ominaisuuksia, mistä poron ruoansulatus pitää. Huhti-toukokuussa, jäkälä- ja luppoajan jälkeen poro hakee hakemalla pohjanpajun norkkoja, silmuja ja ensimmäisiä lehtiä, ennen siirtymistään heinävaltaisempaan kesäruokaan. Poroajurit puolestaan tietävät, että poron vatsa on kevättalven kilpailupäivänä juoksulle terhakkaimmassa kunnossa, kun poroa ruokkii edellispäivinä pajun kerpuilla.

Kerppujen tuotannon kehittäminen on jäänyt porotaloudessa taka-alalle. Käsityönä kerppujen keruu ei nykyaikana kannata.

Energiametsätalous tietää, että vesovia lehtipuita voi viljellä, korjata ja paalata koneellisesti. Vesakoiden korjuuseen soveltuva, traktorin vetämä biopaalain kehitettiin Kanadassa 2000-luvun alussa. Voisiko poron lehtikerppujen teon koneellistaa tätä reittiä? Jospa viljellyt vesakot paalattaisiin keskikesällä heinän tavoin. Saantona poroille olisi heinää monipuolisempaa talvirehua.

Toinen mahdollisuus on parannettujen riistapeltojen reitti. Poroaidalla ympäröidylle, muokatulle jättöpellolle viljeltäisiin sellaisia pajulajeja, jotka ovat rasvahappojen tuotannon kannalta sopivia tai muuten poron keväällä hamuamia. Aita avattaisiin poroille vasta kevättalven paksun lumen aikaan. Porot saisivat syödä haluamiaan pajun norkkoja, silmuja ja latvuksia lumien lähtöön saakka. Sen jälkeen poroaidan portti suljettaisiin, ja pajut saisivat vesoa rauhassa seuraavaa talvea varten.

Porotalous on merkittävä biotalouden haara Pohjois-Suomessa. Sen tulee kehittyä ja laajeta muun talouden tavoin. Kehitykseen kuuluu, että tuotannon esteitä madalletaan ja että tuotannon kannattavuutta nostetaan.

Poron tuotannon este ovat talvilaitumet. Metsänhoidon tutkimus ei ole löytänyt käytännön menetelmää, millä jäkälän ja lupon kasvua voisi metsissämme lisätä. Poro tarvitsee lisää talvirehua.

Porotalouden kannattavuus seuraa lihan hintaa. Lihan laatu varmistuu ja kohenee, kun poro saa jatkuvasti syödäkseen monipuolista laidunta ja rehua. Laadukkaiden lehtikerppujen ja vesojen tuotannon kehittämisessä kannattaa ottaa käyttöön peltometsätalouden oppeja.

Myös poronhoito on siirtymässä keräilystä viljelyyn. Sitä ei tule hätkähtää, sillä suunta noudattaa ihmiskunnan kulttuurin (viljely latinaksi agricultura) kehitystä. Kun tämä toteutuu, biotalous voi nostaa Suomen porolukua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset