VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Happosateista ja metsävaurioiden uhkasta selvittiin

  • Rikkidioksidin pitoisuuden (mikrogrammaa kuutiometrissä) vähenemä Suomen ilmassa
    Rikkidioksidin pitoisuuden (mikrogrammaa kuutiometrissä) vähenemä Suomen ilmassa

Metsävauriot kuohuttivat mieliämme 1980-luvulla. Puhuimme happosateista, jotka olivat pääosin peräisin kivihiiltä käyttävien voimaloiden ja teollisuuden rikkidioksidin päästöistä. Happosateiden uhka oli enemmän Etelä-Suomen ongelma. Kuusen kasvatusmetsien harsuuntumista mitattiin muun muassa Salpausselällä.

Euroopan happamoituneita vuoristometsiä tuhoutui silloisen rautaesiripun rajan itäpuolisissa Itä-Saksassa ja Tsekeissä. Etelätuulet kuljettivat sieltä sateita Suomeen, ja sadevesiemme happamuuden pelättiin lisääntyvän entisestään.

Pohjois-Suomessa huolestuttavin oli Sallan Rikkilehdon tapaus. Vain viiden kilometrin päässä itärajastamme kasvavaa mäntymetsää näytti 1980-luvun lopulla kuolevan pystyyn käsittämättömästä syystä.

Samoin aikoihin suomalaisille selvisi ympäristön suojelun heikko taso silloisessa Neuvostoliitossa. Heti koillisrajan takaa paljastui esimerkkejä kuinka saastuttavia itänaapurimme kaivos- ja metalliteollisuus voivat pahimmillaan olla.

Montsegorskin kaupungissa sijaitsevan metallisulaton ympärille oli syntynyt teollisuusaavikko. Savujen mukana tuleva rikkidioksidi oli tappanut kaikki metsän puut muutaman kilometrin säteellä tehtaan ympäristössä. Vielä 15 kilometrin päässä männyt kituivat eivätkä enää kyenneet kasvamaan vuosilustoja.

Metsäkuolemien pelättiin leviävän Suomen puolelle. Mahdollinen yhteys idästä saapuvien happosateiden ja Sallan Rikkilehdon metsäkuolemien välille spekuloitiin oitis.

Itä-Lapin metsävaurioiden tutkimus sai selvityksensä valmiiksi 1995. Saatoimme huokaista helpotuksesta. Meille onneksi vallitseva tuulen suunta on yleensä lounaasta tai lännestä. Rikkipitoisia koillistuulia on niin harvoin, että Koillis-Lapin metsien laskettiin kestävän ajoittaiset rikkipöllähdykset, joita saamme runsaan 100 kilometrin päässä olevasta Montsegorskista.

Rikkilehdon mysteerikin selvisi. Nimestään huolimatta rikillä ei ollut Rikkilehdon puustokuolemien kanssa mitään tekemistä. Syyksi paljastui versosurmakka, sienitauti joka esiintyy nuorissa männiköissä silloin tällöin.

Koko Suomen tasolla rikkidioksidin päästöjen pudottaminen on ympäristönsuojelumme merkittävimpiä saavutuksia (kuva). Päästöjemme pudottaminen oli osa kansainvälistä yhteistyötä.

Nykyisin Suomen rikkidioksidin päästöt ovat vain noin kymmenesosa vuoden 1980 tasosta. Olemme selvästi hälytysrajan 20 mikrogrammaa kuutiometrissä alapuolella. Metsävaurioiden uhkasta selvittiin.

Kansainvälinen ilmastokamppailu hiilidioksidista voisi ottaa oppia rikkidioksidin ja happosateiden onnistuneesta selättämisestä. Kun on intoa, on kuntoa ja toimeen tartutaan, tulosta syntyy.


Kuvan lähde: https://ilmatieteenlaitos.fi/rikkidioksidi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Muistan hyvin tuon happosadehypetyksen siltä ajalta. Se oli silloin agenda numero yksi julkisessa taivastelussa. Metsien ennustettiin kuolevan kymmenen vuoden sisällä.

90-luvun nousi sitten framille otsonikato, jonka ennustettiin tekevän oleskelun ulkoilmassa mahdottomaksi kymmenen vuoden sisällä voimistuneen ultraviolettisäteilyn vuoksi.

Eipä noista kumpaakaan kukaan enää juuri muista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Muistan kyllä nuo samat, nyt sitten on avohakkuu se kaikista pahin ongelma ja mehupillit.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Huonoa on, jos ei muisteta. Vähän sama kuin sanoisi: "Olihan sitä ydinsotahypetystä 1970-luvulla, mutta ei niitä ydinaseita enää kukaan muista."

Pohjosen kirjoituksen pointti oli, että ympäristöuhkille on jossain tapauksessa voitu tehdä jotain. Tämä on positiivinen asia. Samahan pätee otsonikatoon, jota sitäkin on pystytty hillitsemään, vaikkei tilanne vielä korjautunut ole. Mutta unohtaa ei totisesti saa; nythän on Kiinasta taas tullut uudestaan näitä CFC-yhdisteitä huomattavia määriä.

Kyllä se on aika paha, Juha, jos tietoisuus ympäristöuhkista laskee sinun kuvaamallesi tasolle.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Happosateesta ja otsonikadosta tarvitsee enää puhua vain vähän, koska päästöjen tuottajamaat kykenivät sopimaan PÄÄSTÖRAJOITUKSISTA.

Samaa viisautta tarvitaan nyt CO2:n suhteen.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Mittausasemien sijainti graafissa askarruttaa. Onko se joskus tehty "poliittisesti", so. stalinistisesti? Itse jutussa anastetun alueen neukkusaasteet mainitaan. Miksi muuten niin tarkoilla Itä-Lapin mittausasemilla niitä ei mitata, vai eikö vaan julkaista?

Avohakkuu luo ongelmia! Se ei ole vain ilmastonmuutoksen tai hiilinielun asia. Vaan eipä avohakkuualueilla vuosikasvusto tipu maahan ihan heti. Ei tosin kasva mustikkakaan.

Käyttäjän VeliPohjonen kuva
Veli Pohjonen

Kansanedustaja Erkki Pulliainen ideoi, ja järjesti rahoituksen ilman rikkipitoisuuden jatkuvaan seurantaan Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasemalle Sallaan vuonna 1991. Mittaus jatkuu edelleen. Dataa on valtavasti. Data on nyt osa akateemikko Markku Kulmalan Smear-tutkimusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset