Afrikan kehitysmaille voisi tarjota Tapion tietä

Kehitysapumme on huokaillut jo puoli vuosisataa, miksi köyhän Afrikan metsät häviävät. Mehän avustamme sinne hyviä hankkeita.

Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Etiopian metsäapumme alkoi 1980-luvun alkupuolella.

Tansaniassa puun tarve oli 2010-luvun alkupuolella 50 miljoonaa kuutiota, mutta silloiset metsät kasvoivat enää 18 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tansania on ollut 1960-luvun lopulta lähtien Suomen pitkäaikaisen kehitysyhteistyön merkittävimpiä kumppaneita.

Olisiko meillä tarve muuttaa metsäapumme suuntaa?

Suomen metsätalous 1800-luvun puolivälissä Afrikan tasolla

Kannattaa katsoa omaa historiaamme. Metsätaloutemme oli kuin nyky-Afrikasta vielä 1800-luvun puolivälissä. Suomen Senaatti oli kutsunut saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin tekemään metsistämme arvio. Hänen arvionsa oli tyly; hän tiivisti vuonna 1858: ”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.

Arvio haastoi metsätaloutemme sen suurimpaan muutokseen. Metsähallitus perustettiin 1859. Evolla aloitettiin 1862 metsänhoitajien koulutus saksalaisen mallin mukaan. Vuonna 1886 Senaatti saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.”

Lakia auttoi, kun isojako oli ennen sitä selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan. Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Perhemetsissä kaskeaminen aluksi jatkui, eikä sitä pystynyt metsälakikaan hillitsemään. Kaskeaminen alkoi vähetä vasta vuosisadan vaihteessa, kun yksityispuulle syntyivät markkinat.

Tapio ja metsänhoitoyhdistykset vaikuttivat

Seuraava jakso alkoi 1900-luvun alussa, kun perhemetsien paimeneksi perustettiin Tapio ja sen alle metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan maamme suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä oli jäänyt Metsähallitukselle vähemmän.

Tilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Nousimme hävityksen tilasta kestävyyteen.

Laskennallinen käännekohta oli vuonna 1959, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat molemmat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen vuosikasvu on ollut suurempi, vuodesta toiseen.

Sota-ajan jälkeisissä hakkuissa käännettä ei vielä osattu ennustaa. Silloinen metsän mittaajien sukupolvikin epäili käsin laskettuja lukemiaan. Puuston paisumisen varmensi vasta 1980-luvulla metsien tietokonelaskennan ensimmäisenä hallinnut professori Pekka Kilkki. Hänen oppiensa mukaan laskettuna vuoden 2018 metsämme kasvavat 116 miljoonaa kuutiota ja niistä poistuu 84 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Valittu Tapion tie oli tuloksekas, varmaan yli ylimetsänhoitaja von Bergin odotusten. Tänään Suomi on puun ylituotannossa.

Afrikka menossa kohti plantaasitaloutta

Jo vuosien ajan Afrikassa on suosittu hankkeita, missä maita viljellään sijoittajien plantaasimetsiksi. Ulkomaiset sijoitusyhtiöt ovat 2010-luvulla vallanneet paikallisilta asujilta miljoonia hehtaareja entisiä kaskiviljelyn maita ja metsälaitumia. Surullisen usein sijoittajien plantaasitalous on johtanut väistymään joutuneiden pienviljelijöiden ihmisoikeuksien polkemiseen.

Afrikassa plantaasitilat kasvattavat enimmäkseen ruokakasveja tai puuvillaa, mutta myös puuplantaasit yleistyvät. Esimerkiksi Tansaniassa Kilomberon laakson 28 000 hehtaarin plantaasitila viljelee tiikkiä. Suomi on rahoittanut hanketta Finnfundin kautta.

Etiopiassa suurtilojen yhteisala oli jo 2010-luvun samaa neljän miljoonan hehtaarin luokkaa kuin Suomen metsähallituksen koko talousmetsä. Etiopian listan kärjessä oli intialainen Karuturi –yhtiö, 300 000 hehtaarin plantaasitilallaan.

Sijoitusyhtiöt maksavat plantaasimaistaan vain häviävän pientä hehtaariveroa. Esimerkiksi Karuturi maksoi Etiopiassa noin euron vuodessa. Tansaniassa tiikkiyhtiö maksoi hehtaaristaan puoli euroa. Puu kasvaa silti 3-4 kertaa nopeammin kuin Suomessa. – Meillähän jo veroluonteinen metsänhoitomaksu oli metsätiloille 2-5 euroa hehtaarilta vuodessa (vuoteen 2014 asti kunnes kyseisen maksun pakollisuus poistui).

Maanvaltaus (land grabbing) on kuuma asia Suomen ja muiden länsimaiden antamassa Afrikan kehitysavussa. Miten varmistamme, että hankkeemme eivät tue köyhimpien viljelijöiden maiden siirtymistä sijoitusyhtiöille? Tulisiko perhetalouden mennä aina plantaasitalouden edelle?

Metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta

Brittiläinen ajattelija John Locke oivalsi jo 1600-luvulla, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin perhe pystyy itse hoitamaan.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Oivallus on myös Tapion ja metsänhoitoyhdistystemme kivijalka.

Perheyrittäjyyteen uskottiin Afrikassakin vielä 1900-luvulla, mutta nyt usko hiipuu. Maansa menettäneet paikalliset viljelijät ja paimentolaiset seuraavat voimattomina, kuinka poliitikot hapuilevat maanvaltauksen, maaomistuksen ja verotuksen kanssa.

John Locken ja Tapion tiessä olisi mallia kehitysmaille. Samoin kuin Suomessa, Afrikan metsätalouden ytimessä ovat yhä selvemmin perhetilat. Valtion metsät ovat vapaissa väkirikkaissa maissa pinta-alaltaan vähemmistöä. Ilman perhemetsiä kestävään metsätalouteen ei kehitysmaissa päästä.

Tapion tiellä tuottavien perhemetsien tukemat pientilat pysyttäisivät Afrikan maiden väestöä kotiseudullaan. Hallitsematon maastamuutto olisi hillitympää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu