Biotalous on suoperäisten maiden mahdollisuus

Vauhdilla nouseva biotalous tarvitsee lisäpuuta. Kangasmaan metsissä puun kasvua voi nostaa typpilannoituksella. Suomaan metsämme odottavat tuhkalannoitusta ja tarkennettuja kunnostusojituksia.

Nopeasti suoperäisiltä mailta saa lisää biomassaa kasvattamalla lyhytkiertometsää.

Aihetta ajoi 1970-luvun lopulla vaikuttanut, Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin johtama Energiametsätoimikunta. Mietinnössään vuodelta 1979 toimikunta esitti muun muassa, että maassamme tulisi varata 750 000 hehtaarin pinta-ala hieskoivulle. Hieskoivu on pohjoisten, turveperäisten maiden valtapuita. Siitä oli kokemusta muun muassa Muhoksen koeasemalla.
 
Mietintö miellytti eduskuntaa ja se lisäsi Metsäntutkimuslaitoksen rahoitusta. Kannukseen perustettiin Energiametsäkoeasema vuonna 1979. Lyhytkiertopuun kasvatus vesametsäperiaatteella alkoi.

Kannuksen Energiametsäkoeaseman 38 vuotta kestänyt kausi oli tuloksekas. Pohjois-Suomen biotalouteen löytyi ennen tuntematon mahdollisuus, vesametsien viljely turvetuotannon jatkoksi. Puulajeiksi valikoituivat hieskoivu ja biomassapaju.

Euroopan unioni hyväksyy tuoreessa, uusiutuvan energian politiikassaan kaikki kestävästi ja kansallisen metsälain puitteissa viljellyt puulajit biopolttonesteen, esimerkiksi etanolin raaka-aineeksi. YK:n piirissä vallitsee vielä laajempi ja kauemmas tulevaisuuteen ulottuva ajattelu. Biomassaa, niin yksivuotisia peltokasveja kuin monivuotisia puita ei tulisi viljellä ruoan tuotantoon sopivilla mailla.

Ruoan tuotantoa kuvaa parhaiten maapallon yleisimmän leipäviljan, vehnän viljely. Nykykonein viljellyn ja puidun vehnän tuleentumisraja leikkaa Suomen kahtia noin linjalla Iisalmi – Raahe. Biotalouden kaipaama metsäpuiden lyhytkiertoviljely soveltuu parhaiten vyöhykkeelle, mikä on vehnän tuleentumisrajan pohjoispuolella. Silloin ruokakasvien viljely ei pitkässä juoksussakaan häiriinny eikä ruokaturva laske.

Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien suoperäiset maat, etenkin turpeennoston jättöalueet ovat tulevaisuuden biotalouden mahdollisuus. Sielläkin on toki muistettava Aichin, biodiversiteetin sitovan kokouksen velvoite: suojele 17 prosenttia, viljele 83 prosenttia. 

Lyhytkiertopuiden kasvatus suopohjilla noudattaa 2010-luvulla vakiintunutta kiertokulkutalouden ajattelua. Kun turpeennosto on päättynyt, pohjaturvetta on edelleen 20-30 senttimetrin kerros. Se lannoitetaan hakevoimalasta saatavalla puun tuhkalla. Tuhka kalkitsee pohjamaan, poistaa sen happamuuden, ja saa maan bakteerit eloisiksi. Ne irrottavat turpeen humuksesta typpeä.

Lyhytkiertometsän vuosikasvu suopohjalla ylittää keskiarvon, minkä Suomen metsät kasvavat hehtaaria kohti. Hieskoivun kiertoaika on 25-30 vuotta, hakepajulla alle 10 vuotta. 
 
Korjuun, haketuksen ja biojalostuksen jälkeen alue lannoitetaan taas puun tuhkalla, ja uusi sato kasvaa kantovesoina. Sankka vesakko tarvitsee kasvuunsa vettä, ja sitä suopohjilla riittää. Vesakot haihduttavat kasvukauden päivinä taivaalle kuutioittain kosteutta, mikä muuten valuisi suo-ojista puroihin, jokiin ja järviin.

Turvesuonpohjia on koko maassa vapautunut jo 40 000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain 2500 hehtaarin vauhdilla. Turvetta nostetaan maassamme ainakin niin kauan kuin nykyiset kaukolämmön ja –sähkön voimalat pidetään kunnossa.

Biotalous saa lisää lyhytkiertopuun kasvumaata vielä kymmeniä vuosia. Metsäpuiden lyhytkiertoviljely Pohjois-Suomen suoperäisillä mailla olisi syytä elvyttää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu