Ilmastokamppailun kehitysapua syteen ja saveen

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee monipuolisempia menetelmiä.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna syvälle maaperään. Hiilidioksidin sieppaus piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla hiilidioksidin päästökaupalla. Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan vielä viime vuosikymmenellä syttyneet.
 
2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu biomassasta, esimerkiksi pienpuun hakkeesta.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Siksi biohiili ei kompostoidu. Se säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen. Tämän päivän miilua kutsutaan retortiksi. Se muuntaa hyödyksi myös ennen maamiiluista hukkaan valutetut tisleet, haihtuneet kaasut ja karanneen lämmön.

Hiilidioksidin voimalasieppaukseen verrattuna biohiilellä on ekologinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii hieman maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Menetelmän suurimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää. Biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa esimerkiksi Keniassa.

YK päätti 2010-luvun alussa, että kehitysmaiden ilmastotoimia rahoitetaan 100 miljardilla dollarilla vuoteen 2020 mennessä. Suomen hallitus päätti puolestaan maaliskuun 2013 kehysriihessä, että kaikki päästökaupasta saatavat tulot ohjataan kehitysapuun tai ilmastorahastoon. Näin tapahtui vielä vuonna 2014. Hallitus ohjasi kaikkiaan 69 miljoonan euron päästökauppatulot kehitysapuun ja kansainväliseen ilmastorahoitukseen.

Syksyllä 2016 hallitus päätti tutkijoiden ja järjestöjen vastustuksesta huolimatta ohjata päästöhuutokaupan tuloja sähköintensiiviselle teollisuudelle. Päästökaupan ajatuksena on saada saastuttajat maksamaan tuottamistaan päästöistä. Nyt Suomi sen sijaan maksaa saastuttajille (viite).

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten hiiltämöiden eli retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

***

viite

https://www.kepa.fi/tiedostot/julkaisut/Ilmastorahoitus-ja-Suomi.pdf

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu