VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Kotimainen biosähkö helpottaisi ulkomaan velkaa

  • Käännös kotimaisen sähkön (kaukolämmöstä sähköä) tuotannossa
    Käännös kotimaisen sähkön (kaukolämmöstä sähköä) tuotannossa

Pari vuotta sitten kannoimme EU:n jäsenenä huolta Kreikan ulkomaan veloista. Tänään kannamme huolta Italian kasvavista veloista. Mutta myös oma valtionvelkamme paisuu. Vuonna 2017 ylsimme kaikkien aikojen ennätykseen, 106 miljardiin euroon. Se tekee 19 200 euroa jokaista suomalaista kohti.

Velkaantumisen nykynousu alkoi vuonna 2008. Keskimäärin olemme velkaantuneet yli kuudella miljardilla eurolla vuodessa. Vuonna 2017 otimme lisävelkaa 3,4 miljardia euroa.

Kuolleilta tuntuville velkaluvuille ei kannata kohauttaa olkapäitä. Kaikki velat on joskus maksettava. Nykymenolla siirrämme velan takaisin maksun lapsillemme.

Jokainen meistä maksaa valtionvelan korkoa veroinaan. Yhden prosentin keskikorolla se tekee 192 euron vuosiveron kaikille suomalaisille, lapset mukaan lukien. Koko Suomen tasolla maksua on miljardi euroa vuodessa.

Korkoon tarvittava veroraha valuu ulkomaille. Kotimaan bioenergia vähentäisi verovalumaa.

Ulkomaiset energiat – öljy, kivihiili, maakaasu, tuontisähkö ja uraani - ostetaan näinä aikoina velaksi. Kiistelty ydinvoimakin on kuin banaani: tavara ostetaan ulkoa ja pelkästään kypsytetään kotimaassa.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana Suomen energiataloudessa on tapahtunut kaksi lisävelkaantumiseen johtanutta muutosta. Paljolti kotimaista puuta käyttävien kaukolämpövoimaloiden sähköntuotanto kääntyi laskuun. Ja ulkomaisen sähkön tuonti alkoi nousta kiihtyen.

Pohjoismaisen sähkön pörssihinnalla 50 Euroa megawattitunti tuontisähkömme maksaa nyt miljardi Euroa vuodessa. Puolet tuontisähköstä voisimme helposti korvata biosähköllä. Se helpottaisi jo kertyneen ulkomaan velan korkohoitoa.

Kotimaisuus on ollut aina metsätaloutemme valtti. Kotimaisuuden merkitys kasvaa aina, kun velkaannumme ulkomaille.

Nykyajan biotalous on Suomessa luonteva tapa luoda kansantaloudelle ylijäämää, tuoretta kotimaista rahaa ulkomaisen, ummehtuneen velkarahan tilalle.

Ulkomainen velkasähkö kannattaisi vaihtaa takaisin kotimaiseen biosähköön. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Veli, lähteet taas puuttuivat. Ihan vaan vinkkinä: Jos teet itse laskelmia johtopäätöstesi tueksi, niin laittaisitko näkyviin ne perusteet, tilastot tai muut tietolähteet, johon perustat laskelmasi?

Kirjoituksesi olisivat paljon tehokkaampia näin ja saisit lisää uskottavuutta. Kaikki tieto kun ei asu yhdessä päässä.

Toiseksi: Kirjoitat, että "Jokainen meistä maksaa valtionvelan korkoa veroinaan. Yhden prosentin keskikorolla se tekee 192 euron vuosiveron kaikille suomalaisille, lapset mukaan lukien. Koko Suomen tasolla maksua on miljardi euroa vuodessa."

Uskon, että moni isoäiti ja isoisä olisi valmis maksamaan tuon 192 euron summan vuodessa - myös lastensa ja lastenlastensa puolesta - jos he sillä voisivat varmistaa sen, että Suomessa on vielä lasten lapsillekin vehreitä ja virkistäviä metsiä jäljellä, joissa on runsas eläin- ja kasvilajisto. Metsiä, joissa samoilla, marjastaa ja sienestää.

Nykyinen hurja puunkäyttö Suomessa ei tuota unelmaa takaa.

Käyttäjän VeliPohjonen kuva
Veli Pohjonen

Kirsi, kiitos ehdotuksestasi. En ole tulkinnut blogia tieteelliseksi artikkeliksi vaan enemmän kolumniksi. Linkkaan mieleläni lähteitä, erikseen. Ylläolevaan laskentaan pääsee nopeimmin näistä kahdesta
http://www.tilastokeskus.fi/til/ene.html
http://velkakello.fi/

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Veli, kiitos lähteistä. Katsopa vielä US:n keskusteluohjeet:

"Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde."

https://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje

PS. Minulla olisi betrattavaa pitkien lainausten suhteen: siinä olemme toistemme vastakohdat

Jatketaan harjoituksia! ;)

Käyttäjän juhaniyt kuva
Juhani Ylä-Tulijoki

Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että metsät loppuvat suomesta? Hakkuut ovat paljon pienempiä kuin metsän kasvu. Ei suomesta vehreät metsät lopu vaikka puun käyttöä lisättäisiinkin. Eipä tuolla minunkaan metsissä paljon samoilijoita näy. Metsästäjätkin ovat jo melko harvassa vaikka riistaakin olisi. Vanha sanonat että kirves se on mikä metsän kasvattaa pitää edelleen paikkaansa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Eivät sienet oikein puupellossa kasva, eikä siellä ole kiva telttailla.

Käyttäjän juhaniyt kuva
Juhani Ylä-Tulijoki Vastaus kommenttiin #6

Kehottaisin sinua käymään edes kerran elämässäsi metsässä, yli 100 metriä lähimmästä tiestä, niin voisi kaikkein ääliömäisimmät kommentit jäädä pois. Enkä kyllä usko että olet koskaan telttaa edes pystyttänyt.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Korkoon tarvittava veroraha valuu ulkomaille."

Tämä on yksi hyvä syy pitää keskuspankki ja valuutta omissa käsissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset