VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Biotalouden pajusta on opittavaa

Paju biotalouden kasvina on parin viime vuosikymmenen ajan tarkoittanut nopeasti kasvavaa hakepajua, energiapajua. Pajun historiasta löytyy kuitenkin paljon monipuolisempi tuotepaletti.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin peltoviljelyn menetelmin kasvatettu puu. Luonnosta kerätyn parkituspajun kuorta kiskoivat 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren nahkatehtaalle. Hinta oli mukiinmenevä, nykyrahassa noin 300 euroa kuiva-aineen tonnilta.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta, kuoritusta pajusta. Pajun huokoisuus on taas korostunut, kun biotalous etsii puulajeja joista saadaan huokoista biohiiltä peltojen maanparannukseen ja aktiivihiiltä jätevesien puhdistukseen.

Hirvi- ja poromiehet tietävät, että eläimet hamuavat valikoitujen pajujen kuorta ja latvuksia rehuksi kesän kynnyksellä, talven yksipuolisen ravinnon jälkeen. Kyseessä on jokin vajaasti tunnettu pajun kuoren lääkeaine, mitä hirvet ja porot haluavat syödä ennen kuin siirtyvät uuden kasvukauden heiniin ja varpuihin. Yliopistoissa aihetta on tutkittu jo parikymmentä vuotta.

Hyötypajun vaikuttavin tarina liittyy juuri lääkeaineisiin. Niistä merkillisin on aspiriini.

Ihminen on halunnut aina lievittää kipua. Ensimmäinen resepti käyttää siihen pajun kuorta on 3500 vuoden takaa Egyptistä. Myös lääketieteen isä Hippokrates, antiikin Kreikassa, tunsi pajun kuoresta saatavan valkoisen jauheen. Sen nauttiminen laski kuumetta.

Meni silti 1800-luvulle ennen kuin pajun kuoren lääketieteellinen arvoitus ratkesi. Siihen asti yleisempi kuumelääke oli kiniini, joka valmistetaan tropiikissa kasvavan kiinapuun kuoresta. Kiniinin saanti Eurooppaan oli vaikeutunut 1700-luvun lopulla sotien ja kauppasaartojen seurauksena.
 
Hippokrateen puulajivihjeen perusteella müncheniläinen lääkeaineiden tutkija Johann Andreas Buchner onnistui eristämään vuonna 1828 pajunkuoresta kiniinille vastineen. Hän antoi sille nimeksi salisiini pajun tieteellisen nimen (Salix) mukaan.

Salisiini on suola, jonka emoaine on salisyylihappo. Vuonna 1835 salisyylihappoa löytyi myös pensasangervosta (Spiraea). Osin sattumalta lääke tuli aluksi myyntiin spireahapon nimellä. Sen maku oli kuitenkin vastenmielinen, ja se aiheutti mahavaivoja.

Lopullisen lääkelöydön teki saksalainen Felix Hoffman, joka työskenteli Bayerin väritehtaassa. Hoffmania asia kiinnosti, koska hänen reumakipuja sairastava isänsä tarvitsi siedettävämmän lääkkeen kuin salisyylihappo.

Hoffmann keksi 1897 asetyloida salisyylihapon. Reaktion lopputulos oli nykyisin lääkärien tuntema asetyylisalisyylihappo. Sen maku ei ole enää vastenmielinen eikä se aiheuta samanlaisia vatsaoireita kuin pelkkä salisyylihappo. Ja lisäksi asetyylisalisyylihappo tehoaa reumakipuihin vielä paremmin kuin aikaisemmat valmisteet.

Myyntiä varten Bayer –yhtiö antoi lääkkeelle iskevämmän nimen, "Aspirin". A tulee sanasta asetyylisalisyylihappo ja spirin sanasta spirea. Aspirin ilmestyi apteekkeihin 1899.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 sen todettiin myös estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia tai siitä hivenen muunneltuja lääkkeitä syödään maailmassa kaikista lääkkeistä eniten, noin 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotepaletin, että ehtyvä ja kallistuva fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta.

VELI POHJONEN

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Veli, historiikkejasi puunkäytöstä on mukava lukea. Markkinapuhetta valtavien biotuotelaitosten marssittamiseksi Suomeen ei niinkään. Kaikki kirjoitukset puun korkeamman jalostuksen puolesta ovat tarpeen.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Työskentelin Sitrassa 1970-luvulla ja olin mukana metsien ns. lyhytkiertoviljely-projektissa. Siinä etsittiin puulajeja, jotka tuottaisivat eniten biomassaa/ ha. Kas kummaa eräs pajulaji oli ylivoimainen voittaja.Tuotos yli 10 tonnia kuiva-ainetta/ha/v.
Pajusta saa todella muutakin kuin pajunköyttä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset