VeliPohjonen Jos metsään haluat mennä nyt

Viekää tuhkatkin pesästä

Uuden biotalouden keskeinen osanen on kiertotalous. Alkuaineet, esimerkiksi typpi ja fosfori on pantava kiertämään jokapäiväisessä taloudessamme niin että ne eivät kerry haitallisiksi jäämiksi.

Kiertotaloudessa on kysymys Suomen maaseudulla jo pitkään edenneestä kehityskulusta. Kiertotalouden vanhin iskulause oli: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa.

Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta. Ruudin tekemiseen tarvittiin maatiloja. Niiden oli luovutettava vuosiverona navetan alla muhinutta, salpietarimullaksi kutsuttua typpipitoista kompostia. Verovoudille piti lisäksi antaa tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Näitä kaikkia sopivasti sekoittamalla ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia. Sitä Ruotsin sotavoimat hamusivat.

Suomen varhaiselle maataloudelle tuhkalla oli muutakin merkitystä kuin veronmaksu Ruotsiin. Karjatalous tarvitsi puun tuhkaa. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari osoitti, että Suomen asuttaminen rannikoilta sisämaahan päin ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhkaa ja siinä kiertäviä ravinteita.

Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Ennen talousmetsien nykyaikaa luonnonmetsiä paloi joka kesä kairojen metsäpaloissa. Seuraavan kevättulvan aikaan puun tuhkaa ajelehti kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhkat – joita nykyään ravinnepäästöiksi kutsuttaisiin – lannoittivat rantaniityt, ja niityt alkoivat kasvaa heinää.

Vain tuhkalietettä saaneista jokivarsista sai niin paljon rehua, että kunkin pientilallisen oli mahdollinen elättää talven yli nautansa, lampaansa ja lopulta itsensä. Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan jokivarsia myöten.

Tänään tuhka on biotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää pääosan ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet.

Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita.

Arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta se on riittävän nopea puille. Tuhkan fosfori ei myöskään valu vesiin samalla vauhdilla kuin apulannan fosfori.

Parhaiten tuhka sopii karuille suomaille viljellyille lyhytkiertopuille. Tämä tutkimuslöytö oli Kannuksen 2017 lopetetun metsäkoeaseman tärkeimpiä saavutuksia, aseman 38-vuotisen elinkaaren aikana.

Tuhkalannoituksella biotalouden tarvitsema lisäpuu ryöhähtää kasvuun. Se kehitys mikä alkoi 1600-luvun maatilojen rantaniityillä, voi jatkua 2000-luvun metsätilojen kierrätyslannoituksena.

Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset